Viimeisesta paivityksesta on vierahtanyt lahes viikko ja kerrottavaa on kertynyt niin paljon, etta on vaikea keksia miten tiivistaa kaiken luettavaan muotoon.
Maanantaina aloitimme lahes viikon mittaisen reissumme. Ensimmaisena paivana ohjelmassa oli bussilla ajelua, inka-raunioita ja sopeutumista korkeuteen. Pysahdyimme paikalliseen kylaan, joka kuuluu matkanjarjestaja G.A.P:in kehitysprojektiin. Kylan naiset valmistivat alpacan ja laaman villasta lankoja kasin alusta loppuun. Matin matkaan lahtikin lampoiset sukat. Eras matkatoverimme sai todisteen sukkien varmasta tuoreudesta kun loysi omistaan punkin. Osana ensimmaista paivaa kavimme tutustumassa Sacred Valleyyn, Pisacin raunioihin seka Ollantaytambon raunioihin. Ollantaytambo oli kaupunki (pieni sellainen), johon jaimme hostelliin yoksi. Ensimmaisen paivan tarkoituksena oli myos sopeuttaa vasta Cuscoon saapuneita korkeuteen.
Ollantaytambosta aloitimme tiistaina trekkimme seitseman aikaan aamulla. Asianmukaiset sadevarusteet hankittuamme lahdimme pienella bussilla kohti aloituspaikkaamme vuoristossa. Alkuperainen trekkisuunnitelma muuttui hieman saaolosuhteiden vuoksi. Perussahan on sadekausi aluillaan. Ryhmamme oli tosiaan todella intiimi, vain mina, matti ja Delaine Kanadasta seka tietenkin oppaamme Johan ja kantajat ja kokki (tietenkin myos muulit). Intensiivista kavelya oli kaksi paivaa. Korkein huippu, jolle kiipesimme oli 4500 metria korkea. Korkeus ei tuntunut muuten vaivaavan, mutta jyrkat nousut olivat raskaita ja hengittaminen vaikeaa ohuen ilman vuoksi.
Lares trekin tarkeinta antia olivat paitsi mielettomat maisemat myos tutustuminen paikalliseen kulttuuriin vuorilla. Aloittaessamme naimme kylan, jossa oli koulu. Johan, oppaamme, kertoi lasten kulkevan paivittain tunteja kouluun. Naimmekin koko paivan kulkemisen paatteksi leiripaikaltamme, joka oli paikallisten kotipihalla, lapsia, jotka kulkevat koulumatkansa aikaisin aamulla kohti sita koulua, jonka naimme 8 tuntia aiemmin. Paikalliset, jotka tulivat vuorilla vastaan kirjavissa vaatteissaan, tervehtivat aina meita iloisesti. Oppaamme tunsi kylien asukkaita ja paasimme eraassa kylassa pieneen kivitaloon tutustumaan paikalliseen elamanmenoon. Talossa asui yli 70 vuotias Catalina ja hanen yli 80 vuotias miehensa, keta emme valitettavasti tavanneet. Kivimokki oli todella pieni ja pimea ja yli 100 vuotta vanha. Yhdessa nurkassa oli keittovalineet ja yhdella seinalla lautasanky. Sangyn alla juoksenteli reilu 10 marsua edestakaisin heinaa mutustaen. Tuntui kun olisimme matkanneet ajassa ainakin sen 100 vuotta taaksepain. Uskomatonta miten hyvassa kunnossa Catalina oli yli 70 vuoden ikaisena siina nurkassa, kyykyssa, lankaa kasin kehratessaan.
Yleisesti trekki oli jarjestetty todella hyvin. Oppaamme oli todella ammattitaitoinen ja ruoka oli aivan mahtavaa. Soimme joka paiva aamiaisen, lounaan ja paivallisen. Lounas ja paivallinen sisalsivat kolme ruokalajia ja leipaa. Jaksoimme hammastella koko trekin miten taitavasti kokki teki ruoat hyvin alkeellisissa oloissa. Laamoja ja alpacoita nakyi paljon vuorilla. Lapset olivat punaposkisia ja nauravaisia. Raha ei kuulemma ole naissa kylayhteisoissa juurikaan kaytossa. Heidan elinkeinonsa on viljely, ennen kaikkea perunan viljely. He kayvat lahinna vaihtokauppaa, eivat myy tuotteitaan. Mattikin paasi kokeilemaan perunan viljely taitojaan vuorilla kun tormasimme miehiin, jotka olivat juuri istutus puuhissa.
Kokalehdet ovat vuoristossa erittain tarkeita. Ennen trekkia ostimme kaikki pussilliset mukaan. Kokalehtien pureskelu auttaa vuoristotautiin, huimaukseen ja vasymykseen. Kokalehtia myos lahjoitetaan vuorille, vuoret olivat inkoille pyhia. Kokalehtia pureskellaan kuulemma ainakin kolmisen tuntia paivassa vuorilla, ja tama traditio kuuluu tarkeana osana sosiaaliseen kanssakaymiseen. Vahan niinkuin kahvi Suomessa :D Kokalehdet tuntuivat kylla auttavan ensimmaisissa raskaissa nousuissa ja hauska sivuvaikutus oli myos puutunut kieli!
Toisen paivan paatteksi paasimme kuumiin lahteisiin uimaan. Ahh... Ja kolmantena paivana suunnistimme junalla kohti Aguas Calientesta, kaupunkia aivan Macchu Picchun juurella. Perjantaina nousimme bussilla kuuluisaan inkakaupunkiin. Macchu Picchu oli hieno naky. Uskomattominta on sen sijainti niin korkealla vuoristossa. Voi vain kuvitella, montako tyomiesta on tippunut sita rakennettaessa. Kerkesimme nahda aamulla Macchu Picchun ilman sadetta, mutta sen jalkeen sadetta onkin jatkunut melkein lakkaamatta.
Tassa tarkeimmat jutut mita reissusta jai mieleen, vaikka kerrottavaa riittaisi enemmankin. Nyt ollaan takaisin Cuzcossa. Tulevaisuus on viela epaselva. Johonkin sita tasta lahdetaan, kunhan keksitaan minne!
Maanantaina aloitimme lahes viikon mittaisen reissumme. Ensimmaisena paivana ohjelmassa oli bussilla ajelua, inka-raunioita ja sopeutumista korkeuteen. Pysahdyimme paikalliseen kylaan, joka kuuluu matkanjarjestaja G.A.P:in kehitysprojektiin. Kylan naiset valmistivat alpacan ja laaman villasta lankoja kasin alusta loppuun. Matin matkaan lahtikin lampoiset sukat. Eras matkatoverimme sai todisteen sukkien varmasta tuoreudesta kun loysi omistaan punkin. Osana ensimmaista paivaa kavimme tutustumassa Sacred Valleyyn, Pisacin raunioihin seka Ollantaytambon raunioihin. Ollantaytambo oli kaupunki (pieni sellainen), johon jaimme hostelliin yoksi. Ensimmaisen paivan tarkoituksena oli myos sopeuttaa vasta Cuscoon saapuneita korkeuteen.
Ollantaytambosta aloitimme tiistaina trekkimme seitseman aikaan aamulla. Asianmukaiset sadevarusteet hankittuamme lahdimme pienella bussilla kohti aloituspaikkaamme vuoristossa. Alkuperainen trekkisuunnitelma muuttui hieman saaolosuhteiden vuoksi. Perussahan on sadekausi aluillaan. Ryhmamme oli tosiaan todella intiimi, vain mina, matti ja Delaine Kanadasta seka tietenkin oppaamme Johan ja kantajat ja kokki (tietenkin myos muulit). Intensiivista kavelya oli kaksi paivaa. Korkein huippu, jolle kiipesimme oli 4500 metria korkea. Korkeus ei tuntunut muuten vaivaavan, mutta jyrkat nousut olivat raskaita ja hengittaminen vaikeaa ohuen ilman vuoksi.
Lares trekin tarkeinta antia olivat paitsi mielettomat maisemat myos tutustuminen paikalliseen kulttuuriin vuorilla. Aloittaessamme naimme kylan, jossa oli koulu. Johan, oppaamme, kertoi lasten kulkevan paivittain tunteja kouluun. Naimmekin koko paivan kulkemisen paatteksi leiripaikaltamme, joka oli paikallisten kotipihalla, lapsia, jotka kulkevat koulumatkansa aikaisin aamulla kohti sita koulua, jonka naimme 8 tuntia aiemmin. Paikalliset, jotka tulivat vuorilla vastaan kirjavissa vaatteissaan, tervehtivat aina meita iloisesti. Oppaamme tunsi kylien asukkaita ja paasimme eraassa kylassa pieneen kivitaloon tutustumaan paikalliseen elamanmenoon. Talossa asui yli 70 vuotias Catalina ja hanen yli 80 vuotias miehensa, keta emme valitettavasti tavanneet. Kivimokki oli todella pieni ja pimea ja yli 100 vuotta vanha. Yhdessa nurkassa oli keittovalineet ja yhdella seinalla lautasanky. Sangyn alla juoksenteli reilu 10 marsua edestakaisin heinaa mutustaen. Tuntui kun olisimme matkanneet ajassa ainakin sen 100 vuotta taaksepain. Uskomatonta miten hyvassa kunnossa Catalina oli yli 70 vuoden ikaisena siina nurkassa, kyykyssa, lankaa kasin kehratessaan.
Yleisesti trekki oli jarjestetty todella hyvin. Oppaamme oli todella ammattitaitoinen ja ruoka oli aivan mahtavaa. Soimme joka paiva aamiaisen, lounaan ja paivallisen. Lounas ja paivallinen sisalsivat kolme ruokalajia ja leipaa. Jaksoimme hammastella koko trekin miten taitavasti kokki teki ruoat hyvin alkeellisissa oloissa. Laamoja ja alpacoita nakyi paljon vuorilla. Lapset olivat punaposkisia ja nauravaisia. Raha ei kuulemma ole naissa kylayhteisoissa juurikaan kaytossa. Heidan elinkeinonsa on viljely, ennen kaikkea perunan viljely. He kayvat lahinna vaihtokauppaa, eivat myy tuotteitaan. Mattikin paasi kokeilemaan perunan viljely taitojaan vuorilla kun tormasimme miehiin, jotka olivat juuri istutus puuhissa.
Kokalehdet ovat vuoristossa erittain tarkeita. Ennen trekkia ostimme kaikki pussilliset mukaan. Kokalehtien pureskelu auttaa vuoristotautiin, huimaukseen ja vasymykseen. Kokalehtia myos lahjoitetaan vuorille, vuoret olivat inkoille pyhia. Kokalehtia pureskellaan kuulemma ainakin kolmisen tuntia paivassa vuorilla, ja tama traditio kuuluu tarkeana osana sosiaaliseen kanssakaymiseen. Vahan niinkuin kahvi Suomessa :D Kokalehdet tuntuivat kylla auttavan ensimmaisissa raskaissa nousuissa ja hauska sivuvaikutus oli myos puutunut kieli!
Toisen paivan paatteksi paasimme kuumiin lahteisiin uimaan. Ahh... Ja kolmantena paivana suunnistimme junalla kohti Aguas Calientesta, kaupunkia aivan Macchu Picchun juurella. Perjantaina nousimme bussilla kuuluisaan inkakaupunkiin. Macchu Picchu oli hieno naky. Uskomattominta on sen sijainti niin korkealla vuoristossa. Voi vain kuvitella, montako tyomiesta on tippunut sita rakennettaessa. Kerkesimme nahda aamulla Macchu Picchun ilman sadetta, mutta sen jalkeen sadetta onkin jatkunut melkein lakkaamatta.
Tassa tarkeimmat jutut mita reissusta jai mieleen, vaikka kerrottavaa riittaisi enemmankin. Nyt ollaan takaisin Cuzcossa. Tulevaisuus on viela epaselva. Johonkin sita tasta lahdetaan, kunhan keksitaan minne!
On ollut mahtava lukea teidän retkestä tällei reaaliajassa. Olette olleet työpäivien piristys, hetken pako vallitsevasta ilmanalasta ja tästä niin kovin liikkumattomasta kaamostunnelmasta joka meitä täällä niin ympäröi. Kliseitä kliseitä, mutta niitä tahdon teille kertoa. Nauttikaa ja kertokaa meille KAIKKI! Ja hei pistäkää joitain hinta juttuja tekstien lomaan, ois suuri apu.
VastaaPoista-Terkuin Toni ja Riina, halit ja hymyt.