We did it! Ollaan Perussa, talla hetkella noin kolmen kilometrin korkeudella vanhassa inkakaupungissa Cuzcossa. Saavuimme tanne pari paivaa sitten joten olemme ehtineet relailla ja totuttautua korkeaan ilmanalaan ennen trekille lahtoa.
Bussimatka Santiagosta tanne oli aikamoinen puserrus. Kolme yota ja kaksi paivaa putkeen bussissa istumista vie miehesta ja naisesta mehut. Jatkossa pyritaan valttamaan vastaavia rykayksia viimeiseen asti.
Raja ylitettiin Chilen puolelta Aricasta Perun puolelle Tacnaan. Busseja rajan yli ei mennyt mutta bussiasema Aricassa kuhisi yksityisyrittajia, jotka haalivat autonsa tayteen porukkaa ja ajoivat Perun puolelle. Ero Chilen ja Perun valilla oli hammentavan suuri. Kun Chilessa oli kuitenkin viela suht lansimainen fiilis pomppasi lattarivibat heti Tacnassa ihan uudelle tasolle. Alkuperaisasukkaita oltiin nahty Chilessa ja Argentiinassa muutama hassu, kun Perun puolella intiaanimammoja pyorii pilvin pimein. Oltiin luultu etta hassut hatut ja varikkaat kuteet on enemman naytosluonteista turistikamaa, mutta ihan kovassa arkikaytossahan ne nakyy olevan!
La Serenan hostellissa olimme tutustuneet yksin reissaavaan jenkkiin, johon tormasimme uudestaan San Pedrossa kavellessamme ja nyt taas bussia Perun puolella vaihtaessamme, viimeisella pysahdyksella ennen Cuzcoa. Pienet on tontit isossa maailmassa. Mies oli itse palaamassa Cuzcosta Chileen pain ja antoi meille Point Hostellin mainoslippusen hostellista kysellessamme. Olimme Cuzcossa aamuviidelta ja otimme huoneet Pointista.
Cuzco ei ole mikaan massiivinen kyla ja ollaan nyt parin paivan aikana tultu tutuiksi paikan kanssa. Perun puolella hinnat ovat pompanneet sen verran alas etta ollaan myos shoppailtu urakalla, ensimmaista kertaa matkan aikana. Ollaan taydennelty trekkia varten varusteita, ostettu lampimampaa paalle ja sadetta pitavat takit. Loysimme myos hienot, intiaanimamman neulomat laamapipot (katso kuvat!)
Point oli nukkumisen sijaan lahinna juhlimiseen tarkoitettu majapaikka, mita emme ensimmaisena iltana uuvuttavan bussimatkan jalkeen oikein osanneet arvostaa. Toisena iltana kavimme jo viettamassa iltaa hostellin baarissa. Huonekavereina meilla oli irlantilaisia joiden mongerruksesta selvan saaminen vaati aikamoista skarppausta. Irkkuaksenttia ei ainakaan helpottanut se, etta tyypit olivat 24 tunti vuorokaudesta joko kannissa tai kokapaissaan tai vahan seka etta. Emme ihan tajunneet porukkaa joka on raahautunut maailman toiselle Machu Picchun vierelle ja viettavat kaiken aikansa hostellin seinien sisapuolella turvottamassa nuppiaan maanmiestensa kanssa. Kukin tyylillaan.
Tanaan kirjauduimme hotelliin jossa majoittuminen kuuluu trekkiin. Taalla meilla oli ensimmainen tapaaminen porukan kanssa, kavimme tulevaa viikkoa lapi ja listasimme vuokrattavia kamoja(vaellussauvat + makuualusta). Huomenna kaymme paivaretkella Sacred Valleyssa isommalla porukalla, vietamme yon hotellissa, ja tiistaiaamuna alkaa varsinainen trekki joka huipentuu Machu Picchulle. Varsinaiseen Lares Trek porukkaan kuuluu mun ja Sannan lisaksi vain yksi kanadalainen tytto. Sen lisaksi retkikunnassa on opas, kokki ja 4-5 kantajaa. Korkeimmillaan tullaan leiriytymaan 4200 metrin. Kiipeamista kestaa kolme paivaa, osa nousuista melko jyrkkia. Jannittaa! Paivitellaan sitten kun taas palataan sivistyksen pariin.
Bussimatka Santiagosta tanne oli aikamoinen puserrus. Kolme yota ja kaksi paivaa putkeen bussissa istumista vie miehesta ja naisesta mehut. Jatkossa pyritaan valttamaan vastaavia rykayksia viimeiseen asti.
Raja ylitettiin Chilen puolelta Aricasta Perun puolelle Tacnaan. Busseja rajan yli ei mennyt mutta bussiasema Aricassa kuhisi yksityisyrittajia, jotka haalivat autonsa tayteen porukkaa ja ajoivat Perun puolelle. Ero Chilen ja Perun valilla oli hammentavan suuri. Kun Chilessa oli kuitenkin viela suht lansimainen fiilis pomppasi lattarivibat heti Tacnassa ihan uudelle tasolle. Alkuperaisasukkaita oltiin nahty Chilessa ja Argentiinassa muutama hassu, kun Perun puolella intiaanimammoja pyorii pilvin pimein. Oltiin luultu etta hassut hatut ja varikkaat kuteet on enemman naytosluonteista turistikamaa, mutta ihan kovassa arkikaytossahan ne nakyy olevan!
La Serenan hostellissa olimme tutustuneet yksin reissaavaan jenkkiin, johon tormasimme uudestaan San Pedrossa kavellessamme ja nyt taas bussia Perun puolella vaihtaessamme, viimeisella pysahdyksella ennen Cuzcoa. Pienet on tontit isossa maailmassa. Mies oli itse palaamassa Cuzcosta Chileen pain ja antoi meille Point Hostellin mainoslippusen hostellista kysellessamme. Olimme Cuzcossa aamuviidelta ja otimme huoneet Pointista.
Cuzco ei ole mikaan massiivinen kyla ja ollaan nyt parin paivan aikana tultu tutuiksi paikan kanssa. Perun puolella hinnat ovat pompanneet sen verran alas etta ollaan myos shoppailtu urakalla, ensimmaista kertaa matkan aikana. Ollaan taydennelty trekkia varten varusteita, ostettu lampimampaa paalle ja sadetta pitavat takit. Loysimme myos hienot, intiaanimamman neulomat laamapipot (katso kuvat!)
Point oli nukkumisen sijaan lahinna juhlimiseen tarkoitettu majapaikka, mita emme ensimmaisena iltana uuvuttavan bussimatkan jalkeen oikein osanneet arvostaa. Toisena iltana kavimme jo viettamassa iltaa hostellin baarissa. Huonekavereina meilla oli irlantilaisia joiden mongerruksesta selvan saaminen vaati aikamoista skarppausta. Irkkuaksenttia ei ainakaan helpottanut se, etta tyypit olivat 24 tunti vuorokaudesta joko kannissa tai kokapaissaan tai vahan seka etta. Emme ihan tajunneet porukkaa joka on raahautunut maailman toiselle Machu Picchun vierelle ja viettavat kaiken aikansa hostellin seinien sisapuolella turvottamassa nuppiaan maanmiestensa kanssa. Kukin tyylillaan.
Tanaan kirjauduimme hotelliin jossa majoittuminen kuuluu trekkiin. Taalla meilla oli ensimmainen tapaaminen porukan kanssa, kavimme tulevaa viikkoa lapi ja listasimme vuokrattavia kamoja(vaellussauvat + makuualusta). Huomenna kaymme paivaretkella Sacred Valleyssa isommalla porukalla, vietamme yon hotellissa, ja tiistaiaamuna alkaa varsinainen trekki joka huipentuu Machu Picchulle. Varsinaiseen Lares Trek porukkaan kuuluu mun ja Sannan lisaksi vain yksi kanadalainen tytto. Sen lisaksi retkikunnassa on opas, kokki ja 4-5 kantajaa. Korkeimmillaan tullaan leiriytymaan 4200 metrin. Kiipeamista kestaa kolme paivaa, osa nousuista melko jyrkkia. Jannittaa! Paivitellaan sitten kun taas palataan sivistyksen pariin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti