Lauantaina vuorokauden bussimatkan paatteeksi saavuimme takaisin Santiagoon. Suurlahetysto kun on auki vain viikolla, otimme pariksi yoksi hostellista sangyt. Sunnuntaina kavimme elaintarhassa ja kiipesimme San Cristobalin kukkulalle. Oli mukava paasta jatkuvan bussissa istumisen jalkeen reippailemaan. Elaintarha oli pieneen tilaan angetty tiivis kokonaisuus, joka ei vaikuttanut elaimille mukavimmalta mahdolliselta paikalta. Kavimme myos ostamassa uuden kameran varastetun tilalle. Kamera maksoi vain noin 50 euroa, mutta ei viitsitty satsata kovin kalliiseen kameraan. Pari paivaa on ainakin toiminut ihan hyvin!
Maanantaina metsastimme valokuvausliikkeen ja kavimme ottamassa minulle uudet passikuvat. Soitin seuraavaksi suurlahetystoon ilmoittaakseni, etta olimme matkalla. Iloksemme ikavat kaanteet eivat loppuneet tahan. Lahetystosta kerrottiin, etta heidan systeeminsa ei ole toiminnassa. Tama koski ilmeisesti kaikkia Suomen suurlahetystoja ei vain Chilea. Jei! Noh, onneksi saatiin vaihdettua jo ostetut bussiliput talle paivalle (eli tiistaille). Tanaan systeemit oli saatu kuntoon ja nyt on uusi passi taskussa ja toivottavasti myos siella pysyy talla kertaa! Tanaan klo 23.00 lahdetaan kohti Aricaa ja yritetaan taistella aikaa vastaan ja kereta ajoissa Cuzcoon sunnuntaina alkavalle trekille. Eilen oli jo hieman epatodellinen fiilis siita voiko olla nain huono tuuri, mutta nyt pitakaa kaikki peukut pystyssa ettei tule enempaa mutkia matkaan.
Yleisesti ihmiset ovat olleet ystavallisia niin Argentiinassa kuin Chilessakin. Monet kerrat kun olemme raapineet paatamme kartta kadessa, erittain paikallisen nakoisina, on joku tullut kyselemaan voiko auttaa tai neuvoa. Neuvot tulevat tietenkin espanjaksi, mutta auttamishalua ainakin riittaa. Mendozassa busseissa pystyi maksamaan vain kolikoilla automaattiin, joka ei hyvaksynytkaan kaikkia kolikoita ja eras vanhempi mies tuli ja maksoi meidankin matkamme. Annoimme kylla hanelle takaisin sen verran kun meilla oli maksaa vaikka han ei sita pyytanytkaan. Hyvin harva puhuu englantia ja hostelleissa henkilokuntakaan ei valttamatta englantia osaa. Pienia asioita on helppo hoitaa meidan alkeellisilla espanjan taidoillamme, mutta kameran ostaminen, rautakaupassa asiointi ja ongelmatilanteet tuottavat pienia tuskastumisen hetkia toisinaan. Useimmat reissaajat ovat taalla pidemmilla reissuilla. Yleensa kolmisen kuukautta tuntuu olevan aika perusaika reissulle tanne pain.
Tanaan suuntaamme siis uuden passin ja kameran voimin kohti Aricaa ja Perua ja yritetaan pitaa tavaroista kiinni kynsin hampain! :D Seuraava paivitys toivottavasti siis Perusta!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti