Trekkaamassa Perussa

Viimeisesta paivityksesta on vierahtanyt lahes viikko ja kerrottavaa on kertynyt niin paljon, etta on vaikea keksia miten tiivistaa kaiken luettavaan muotoon.

Maanantaina aloitimme lahes viikon mittaisen reissumme. Ensimmaisena paivana ohjelmassa oli bussilla ajelua, inka-raunioita ja sopeutumista korkeuteen. Pysahdyimme paikalliseen kylaan, joka kuuluu matkanjarjestaja G.A.P:in kehitysprojektiin. Kylan naiset valmistivat alpacan ja laaman villasta lankoja kasin alusta loppuun. Matin matkaan lahtikin lampoiset sukat. Eras matkatoverimme sai todisteen sukkien varmasta tuoreudesta kun loysi omistaan punkin. Osana ensimmaista paivaa kavimme tutustumassa Sacred Valleyyn, Pisacin raunioihin seka Ollantaytambon raunioihin. Ollantaytambo oli kaupunki (pieni sellainen), johon jaimme hostelliin yoksi. Ensimmaisen paivan tarkoituksena oli myos sopeuttaa vasta Cuscoon saapuneita korkeuteen.

Ollantaytambosta aloitimme tiistaina trekkimme seitseman aikaan aamulla. Asianmukaiset sadevarusteet hankittuamme lahdimme pienella bussilla kohti aloituspaikkaamme vuoristossa. Alkuperainen trekkisuunnitelma muuttui hieman saaolosuhteiden vuoksi. Perussahan on sadekausi aluillaan. Ryhmamme oli tosiaan todella intiimi, vain mina, matti ja Delaine Kanadasta seka tietenkin oppaamme Johan ja kantajat ja kokki (tietenkin myos muulit). Intensiivista kavelya oli kaksi paivaa. Korkein huippu, jolle kiipesimme oli 4500 metria korkea. Korkeus ei tuntunut muuten vaivaavan, mutta jyrkat nousut olivat raskaita ja hengittaminen vaikeaa ohuen ilman vuoksi.

Lares trekin tarkeinta antia olivat paitsi mielettomat maisemat myos tutustuminen paikalliseen kulttuuriin vuorilla. Aloittaessamme naimme kylan, jossa oli koulu. Johan, oppaamme, kertoi lasten kulkevan paivittain tunteja kouluun. Naimmekin koko paivan kulkemisen paatteksi leiripaikaltamme, joka oli paikallisten kotipihalla, lapsia, jotka kulkevat koulumatkansa aikaisin aamulla kohti sita koulua, jonka naimme 8 tuntia aiemmin. Paikalliset, jotka tulivat vuorilla vastaan kirjavissa vaatteissaan, tervehtivat aina meita iloisesti. Oppaamme tunsi kylien asukkaita ja paasimme eraassa kylassa pieneen kivitaloon tutustumaan paikalliseen elamanmenoon. Talossa asui yli 70 vuotias Catalina ja hanen yli 80 vuotias miehensa, keta emme valitettavasti tavanneet. Kivimokki oli todella pieni ja pimea ja yli 100 vuotta vanha. Yhdessa nurkassa oli keittovalineet ja yhdella seinalla lautasanky. Sangyn alla juoksenteli reilu 10 marsua edestakaisin heinaa mutustaen. Tuntui kun olisimme matkanneet ajassa ainakin sen 100 vuotta taaksepain. Uskomatonta miten hyvassa kunnossa Catalina oli yli 70 vuoden ikaisena siina nurkassa, kyykyssa, lankaa kasin kehratessaan.

Yleisesti trekki oli jarjestetty todella hyvin. Oppaamme oli todella ammattitaitoinen ja ruoka oli aivan mahtavaa. Soimme joka paiva aamiaisen, lounaan ja paivallisen. Lounas ja paivallinen sisalsivat kolme ruokalajia ja leipaa. Jaksoimme hammastella koko trekin miten taitavasti kokki teki ruoat hyvin alkeellisissa oloissa. Laamoja ja alpacoita nakyi paljon vuorilla. Lapset olivat punaposkisia ja nauravaisia. Raha ei kuulemma ole naissa kylayhteisoissa juurikaan kaytossa. Heidan elinkeinonsa on viljely, ennen kaikkea perunan viljely. He kayvat lahinna vaihtokauppaa, eivat myy tuotteitaan. Mattikin paasi kokeilemaan perunan viljely taitojaan vuorilla kun tormasimme miehiin, jotka olivat juuri istutus puuhissa.

Kokalehdet ovat vuoristossa erittain tarkeita. Ennen trekkia ostimme kaikki pussilliset mukaan. Kokalehtien pureskelu auttaa vuoristotautiin, huimaukseen ja vasymykseen. Kokalehtia myos lahjoitetaan vuorille, vuoret olivat inkoille pyhia. Kokalehtia pureskellaan kuulemma ainakin kolmisen tuntia paivassa vuorilla, ja tama traditio kuuluu tarkeana osana sosiaaliseen kanssakaymiseen. Vahan niinkuin kahvi Suomessa :D Kokalehdet tuntuivat kylla auttavan ensimmaisissa raskaissa nousuissa ja hauska sivuvaikutus oli myos puutunut kieli!

Toisen paivan paatteksi paasimme kuumiin lahteisiin uimaan. Ahh... Ja kolmantena paivana suunnistimme junalla kohti Aguas Calientesta, kaupunkia aivan Macchu Picchun juurella. Perjantaina nousimme bussilla kuuluisaan inkakaupunkiin. Macchu Picchu oli hieno naky. Uskomattominta on sen sijainti niin korkealla vuoristossa. Voi vain kuvitella, montako tyomiesta on tippunut sita rakennettaessa. Kerkesimme nahda aamulla Macchu Picchun ilman sadetta, mutta sen jalkeen sadetta onkin jatkunut melkein lakkaamatta.

Tassa tarkeimmat jutut mita reissusta jai mieleen, vaikka kerrottavaa riittaisi enemmankin. Nyt ollaan takaisin Cuzcossa. Tulevaisuus on viela epaselva. Johonkin sita tasta lahdetaan, kunhan keksitaan minne!

Cuzcossa

We did it! Ollaan Perussa, talla hetkella noin kolmen kilometrin korkeudella vanhassa inkakaupungissa Cuzcossa. Saavuimme tanne pari paivaa sitten joten olemme ehtineet relailla ja totuttautua korkeaan ilmanalaan ennen trekille lahtoa.

Bussimatka Santiagosta tanne oli aikamoinen puserrus. Kolme yota ja kaksi paivaa putkeen bussissa istumista vie miehesta ja naisesta mehut. Jatkossa pyritaan valttamaan vastaavia rykayksia viimeiseen asti.

Raja ylitettiin Chilen puolelta Aricasta Perun puolelle Tacnaan. Busseja rajan yli ei mennyt mutta bussiasema Aricassa kuhisi yksityisyrittajia, jotka haalivat autonsa tayteen porukkaa ja ajoivat Perun puolelle. Ero Chilen ja Perun valilla oli hammentavan suuri. Kun Chilessa oli kuitenkin viela suht lansimainen fiilis pomppasi lattarivibat heti Tacnassa ihan uudelle tasolle. Alkuperaisasukkaita oltiin nahty Chilessa ja Argentiinassa muutama hassu, kun Perun puolella intiaanimammoja pyorii pilvin pimein. Oltiin luultu etta hassut hatut ja varikkaat kuteet on enemman naytosluonteista turistikamaa, mutta ihan kovassa arkikaytossahan ne nakyy olevan!

La Serenan hostellissa olimme tutustuneet yksin reissaavaan jenkkiin, johon tormasimme uudestaan San Pedrossa kavellessamme ja nyt taas bussia Perun puolella vaihtaessamme, viimeisella pysahdyksella ennen Cuzcoa. Pienet on tontit isossa maailmassa. Mies oli itse palaamassa Cuzcosta Chileen pain ja antoi meille Point Hostellin mainoslippusen hostellista kysellessamme. Olimme Cuzcossa aamuviidelta ja otimme huoneet Pointista.

Cuzco ei ole mikaan massiivinen kyla ja ollaan nyt parin paivan aikana tultu tutuiksi paikan kanssa. Perun puolella hinnat ovat pompanneet sen verran alas etta ollaan myos shoppailtu urakalla, ensimmaista kertaa matkan aikana. Ollaan taydennelty trekkia varten varusteita, ostettu lampimampaa paalle ja sadetta pitavat takit. Loysimme myos hienot, intiaanimamman neulomat laamapipot (katso kuvat!)

Point oli nukkumisen sijaan lahinna juhlimiseen tarkoitettu majapaikka, mita emme ensimmaisena iltana uuvuttavan bussimatkan jalkeen oikein osanneet arvostaa. Toisena iltana kavimme jo viettamassa iltaa hostellin baarissa. Huonekavereina meilla oli irlantilaisia joiden mongerruksesta selvan saaminen vaati aikamoista skarppausta. Irkkuaksenttia ei ainakaan helpottanut se, etta tyypit olivat 24 tunti vuorokaudesta joko kannissa tai kokapaissaan tai vahan seka etta. Emme ihan tajunneet porukkaa joka on raahautunut maailman toiselle Machu Picchun vierelle ja viettavat kaiken aikansa hostellin seinien sisapuolella turvottamassa nuppiaan maanmiestensa kanssa. Kukin tyylillaan.

Tanaan kirjauduimme hotelliin jossa majoittuminen kuuluu trekkiin. Taalla meilla oli ensimmainen tapaaminen porukan kanssa, kavimme tulevaa viikkoa lapi ja listasimme vuokrattavia kamoja(vaellussauvat + makuualusta). Huomenna kaymme paivaretkella Sacred Valleyssa isommalla porukalla, vietamme yon hotellissa, ja tiistaiaamuna alkaa varsinainen trekki joka huipentuu Machu Picchulle. Varsinaiseen Lares Trek porukkaan kuuluu mun ja Sannan lisaksi vain yksi kanadalainen tytto. Sen lisaksi retkikunnassa on opas, kokki ja 4-5 kantajaa. Korkeimmillaan tullaan leiriytymaan 4200 metrin. Kiipeamista kestaa kolme paivaa, osa nousuista melko jyrkkia. Jannittaa! Paivitellaan sitten kun taas palataan sivistyksen pariin.

Edelleen Santiagossa

Lauantaina vuorokauden bussimatkan paatteeksi saavuimme takaisin Santiagoon. Suurlahetysto kun on auki vain viikolla, otimme pariksi yoksi hostellista sangyt. Sunnuntaina kavimme elaintarhassa ja kiipesimme San Cristobalin kukkulalle. Oli mukava paasta jatkuvan bussissa istumisen jalkeen reippailemaan. Elaintarha oli pieneen tilaan angetty tiivis kokonaisuus, joka ei vaikuttanut elaimille mukavimmalta mahdolliselta paikalta. Kavimme myos ostamassa uuden kameran varastetun tilalle. Kamera maksoi vain noin 50 euroa, mutta ei viitsitty satsata kovin kalliiseen kameraan. Pari paivaa on ainakin toiminut ihan hyvin!

Maanantaina metsastimme valokuvausliikkeen ja kavimme ottamassa minulle uudet passikuvat. Soitin seuraavaksi suurlahetystoon ilmoittaakseni, etta olimme matkalla. Iloksemme ikavat kaanteet eivat loppuneet tahan. Lahetystosta kerrottiin, etta heidan systeeminsa ei ole toiminnassa. Tama koski ilmeisesti kaikkia Suomen suurlahetystoja ei vain Chilea. Jei! Noh, onneksi saatiin vaihdettua jo ostetut bussiliput talle paivalle (eli tiistaille). Tanaan systeemit oli saatu kuntoon ja nyt on uusi passi taskussa ja toivottavasti myos siella pysyy talla kertaa! Tanaan klo 23.00 lahdetaan kohti Aricaa ja yritetaan taistella aikaa vastaan ja kereta ajoissa Cuzcoon sunnuntaina alkavalle trekille. Eilen oli jo hieman epatodellinen fiilis siita voiko olla nain huono tuuri, mutta nyt pitakaa kaikki peukut pystyssa ettei tule enempaa mutkia matkaan.

Yleisesti ihmiset ovat olleet ystavallisia niin Argentiinassa kuin Chilessakin. Monet kerrat kun olemme raapineet paatamme kartta kadessa, erittain paikallisen nakoisina, on joku tullut kyselemaan voiko auttaa tai neuvoa. Neuvot tulevat tietenkin espanjaksi, mutta auttamishalua ainakin riittaa. Mendozassa busseissa pystyi maksamaan vain kolikoilla automaattiin, joka ei hyvaksynytkaan kaikkia kolikoita ja eras vanhempi mies tuli ja maksoi meidankin matkamme. Annoimme kylla hanelle takaisin sen verran kun meilla oli maksaa vaikka han ei sita pyytanytkaan. Hyvin harva puhuu englantia ja hostelleissa henkilokuntakaan ei valttamatta englantia osaa. Pienia asioita on helppo hoitaa meidan alkeellisilla espanjan taidoillamme, mutta kameran ostaminen, rautakaupassa asiointi ja ongelmatilanteet tuottavat pienia tuskastumisen hetkia toisinaan. Useimmat reissaajat ovat taalla pidemmilla reissuilla. Yleensa kolmisen kuukautta tuntuu olevan aika perusaika reissulle tanne pain.

Tanaan suuntaamme siis uuden passin ja kameran voimin kohti Aricaa ja Perua ja yritetaan pitaa tavaroista kiinni kynsin hampain! :D Seuraava paivitys toivottavasti siis Perusta!

Atacaman aavikolla

Olemme nousseet Chilea pohjoiseen, San Pedro De Atacamaan, pieneen gringokeitaaseen keskelle autiomaata. Suoraan hostellin oven edesta aukeaa maailman kuivin aavikko ja vuoret. Tata kirjoittaessa aurinko laskee ja ikkunasta nakyva punaiseksi varjaantyva maisema ei tunnu olevan talta planeetalta. Voisi napata kuvan, ellei bussimatkalla tanne Sannan kameraa olisi pollitty muiden arvotavaroiden joukossa. Sannan reppu katosi viimeisella pysahdyksella ennen San Pedroa. Mukana muunmuassa passi. Soitimme suurlahetystoon ja huomenna lahdemme takaisin Santiagoon hommaamaan sielta uutta valiaikaista passia jolla hoitaa reissu kunnialla loppuun asti. Pan-american highway valilla Santiago-pohjoinen Chile alkaa olla aika nahty. Onneksi Sannalla on hyva vakuutus jonka pitaisi korvata myos varkauden aiheuttamat ylimaaraiset matkakulut.

Viimeksi paivittelimme Valparaisosta. Valparaiso oli muuten kaunis, kukkuloille rakennettu satamakaupunki varikkaine taloineen ja korkealle kiemurtelevine kujineen, mutta lakon takia jatehuolto ei toiminut. Kaikkialla oli siis todella paskaista, tuulen mukana silmat ja suut olivat taynna roskaa. Tuulen lisaksi kulkuelaimet levittelivat kadun varteen jatettyja roskapusseja. Nice. Valparaisossa vietimme kaksi yota ja jatkoimme matkaa La Serenaan.

La Serenasta teimme retken laheiselle Humboldtin pingviinien suojelualueelle. Kovassa merenkaynnissa jurnutimme pienella moottoriveneella kiertamaan saarta jota asuttivat uhanalaiset Humboldtin pingviinit ja merileijonat (+ pelikaaneja ja jotain turhia lintuja :D). Voisimme jopa laittaa kuvan TOISIAAN PUSSAAVISTA MERILEIJONISTA(!!!) ellei samaa kuvaa talla hetkella ihailisi joku kelmi-Pedro meidan sijastamme. Saarella tunsimme olevamme luontodokumentissa, ainoastaan avaraluonto-aijan aani puuttui, tilalla espanjankielinen dubbaus.

Ainiin, Sanna saa odottaa pusuja kunnes ostaa itselleen uuden hammasharjan varastetun tilalle!

Santiagosta Valparaisoon

Noniin, matkaajat ovat nyt rantautuneet Valparaisoon.

Mendozasta suuntasimme Santiagoon, Chileen. Matkalla nautimme bussin mainiosta elokuva valinnasta, jossa Steven Seagall oli venalainen kostaja mafioso (Usein elokuvia ei muuten ole dubattu!). Rajanylitys bussissa onnistui kuta kuinkin kivuttomasti. Mitaanhan me ei oikein ymmarretty mutta seurattiin vain muita niin paastiin Chilen puolelle. Olen (Sanna siis :) vihdoin saanut eilen syotya kunnolla ruokamyrkytys episodin jalkeen. Oli tosiaan kamalimpia oita elamassani. Valilla luulin, etta kuolen mutta suurimman osan ajasta vaan toivoin, etta kuolen. Mutta siitakin on nyt lopullisesti selvitty!

Santiagossa oltiin kaksi yota hostellissa nimelta Terra Extremus. Otettiin hostellille taksi bussiasemalta, mutta ei meinattu loytaa hostellia, kun sen nimea ei missaan ulkopuolella nakynyt. Hostelli ei ollut kummoinen, mutta kylla siella pari yota sieti olla. Hintakaan ei ollut kova ja hostellin alakerrassa tarjoiltiin joka ilta 22.00-22.30 ilmaista olutta, joten ei pida valittaa! Chilessa on kylmempi kuin Argentiinassa ja ollaan paleltu hostelleissa. Onneksi otettiin lampimampaakin mukaan.

Tavattiin hostellissa porukkaa Kanadasta, Argentiinasta ja Yhdysvalloista. Perjantaina paatimme yhteisen ilmaisen kaljatuokion paatteeksi lahtea katsastamaan hieman yoelamaa Kanadalaisen, Yhdysvaltalaisen ja Argentiinalaisen nuoren miehen seurassa. Paadyimme kadulle joka oli taynna jos jonkin sorttista pubia ja baaria. Tuskaisen edestakaisin junnaamisen jalkeen paadyimme ulkopuolelta ihan tavallisen, sisapuolelta aika nuhjuisen oloisen baarin ylakertaan. Pojat raportoivat heti vessassa kaynnin jalkeen vessan olevan taynna porukkaa vetamassa kokaa. Vilkaisin viereiseen poytaan hetken kuluttua ja siella raha ja huumeet vaihtoi omistajaa ja kaverit paatti vetaa kamat naamaan ihan vaan siita baarin poydalta. Taidettiin olla baarin ainoat asiakkaat jotka eivat tulleet vessasta ulos niiskuttaen :D Argentiinalainen jamppa ei tosiaan oikein osannut englantia, mutta selvaksi tuli, etta han VIHAA Chilelaisia ja Santiagoa. Mahtaako olla joku naapurimaa dilemma.

Santiagoa ei kovin montaa paivaa tosiaan katsastettu. Kaytiin precolumbian museossa ja katseltiin kaupungin menoa. Kaupunki vaikutti ihan mukavalta, mutta leppoisan Mendozan tunnelman jalkeen suurkaupunki kuitenkin jatti vahan kylmaksi.

Otettiin eilen bussi Valparaisoon ja nyt nautitaan olostamme enemman hotellia kuin hostellia muistuttavassa El Rincon Marinossa. Paikkaa pitaa suloinen mummo ja pappa, jotka eivat puhu englantia. Otettiin vahan luksusta ja ollaan nama pari yota privaattihuoneessa. Hostelli on muutenkin rauhallinen, eli ei mikaan partyparty hostelli, mika on ihan kivaa vaihtelua. Lahdetaan tasta katselemaan kaupunkia ja paivitellaan taas kuulumisia!

Mendozassa toipumista

Lopulta saatiin aikaiseksi pistaa pystyyn se etukateen paljon hehkutettu blogi. Olemme nyt olleet nyt jo noin kymmenen paivaa tien paalla. Vastaavaa huimaa paivitystahtia sopii odottaa siis jatkossakin.

Olemme Sanna ja Matti, kolmatta vuotta viestintaa Helsingin Yliopistossa opiskeleva pari ja vietamme kolme kuukautta Etela-Amerikassa. Suunnitelmissa olisi ehtia kiertaa lapi viiden maan. Aloitimme reissumme Buenos Airesista, sielta itaan Chilen rannikolle Valparaisoon asti, Chilea ylospain, Peruun (josta varattu trekki Machu-Picchulle, Cuzcoon pitais siis ehtia 22. paiva mennessa) Boliviaan ja Brasiliaan. Lento kotiin lahtee Riosta 17. paiva tammikuuta. Liikkuminen hoituu busseilla.

Talla hetkella olemme paasseet Mendozaan asti. Eilen illalla viinitiloilla pyorailyn jalkeen vedetyn aterian mukana sisaamme paasi julma vatsapopo. Koko yon kestaneen elimiston tyhjentamisen jalkeen olemme yrittaneet taman paivan vain toipua parhaamme mukaan ja saada ruokaa pysymaan sisallamme. Toiveikkaana varasimme bussiliput huomiselle Santiagoon. Matka kestaa vain 6 tuntia, toivottavasti olemme saaneet itsemme tarpeeksi elavaan kondikseen huomiseen mennessa.

Mendozassa olemme keskittyneet relailuun hostel Oasiksen kodikkaassa ilmapiirissa. Hostellia pyorittava perhe on aivan mahtavaa. Sen lisaksi olemme pyorailleet viinitarhoilla, nauttineet grillikekkereilla rajattomasta punkkutarjoilusta, vahan kierrelleet kaupunkia ja jonkattu paikallisten kanssa puistossa :D

Buenos Airesissa painelimme paa kolmanena jalkana. Viiden paivan aikana tulivat tutuksi paikat Recoletasta San Telmoon. La Boca jai ainoana valista. Rahjaisimmaksi ja sarmikkaimmaksi mainostettu alue ei hirveasti enaa innostanut kun sarmaa kaupungissa riitti pimean tullen ihan tarpeeksi ydinkeskustan alueellakin. BAssa oli paivisin jopa hammentavan eurooppalainen fiilis. Illan tullen kaduilla kuitenkin nakyi kokonaisia perheita kerjaamassa ja lapsia nukkumassa pahvilaatikoissa.

Hostellimme sijaitsi ydinkeskustassa eraan vilkkaimmin liikennoidyn tien, 9. De Julion varrella. Ravintolasta myohaan illalla, n.23-24 aikoihin palatessamme todistimme kuinka edella kulkevalta naiselta yritettiin napata kasilaukkua. Katua reunustavien katosten alla nuokkui resuista jengia ja kun nainen kulki ohi, laahusti muutama kaveri taman luo kasi ojossa kuin zombiet. Kun nainen pudisti paataan, yritti yksi tyypeista napata kasilaukkua, nainen tempaisi laukun itselleen ja lahti juoksemaan. Rosmot eivat lahteneet peraan. Paatimme jattaa kokeilematta riittaisiko herrasmiesten pokka myos pariskunnan ahdisteluun ja suoritimme tassa vaiheessa U-kaannoksen.

BAsta 13 tunnin bussisiirtyminen Mendozaan sujui tuskattomasti. Matkustustiloiltaan enemman lentokonetta kuin linja-autoa muistuttavassa kulkupelissa matka taittui mukavasti. Lauantaina BAsta lahtiessamme myrskysi upeasti, koko alkumatka meni ihastellessa salamoivaa taivasta. Muuten onkin sitten ollut melkein taukoamatonta helletta.

Ja loppuun kuumat vinkit BAssa ja Mendozassa matkaavalle:

-Lime youth hostel BAssa on perseesta. Ala mene sinne. (Saatiin tosin 4 hengen dormi pidettya privaattihuoneena 3 yota, viimeisena yona huonekavereiksi ilmestyi kaksi israelilaistyttoa)
-Oasis Hostel Mendozassa on loistava. Mene sinne.
-Mendozassa kannattaa vuokrata pyora Mr. Hugolta. Lahtee sikamaisen halvalla. Herra on myos aarimmaisen joviaali kaveri, joka pyorareissun lopuksi tarjoilee pyoravuokraan kuuluvana ilmeisesti loppumattoman maaran viinia.

Huomenna nokka kohti Santiagoa! Paivitellaan taas kun jaksetaan.