La Paz on kaupunki joka kuhisee elamaa, valilla vahan liikaakin! Iltaisin kaupunki tuntuu yhdelta suurelta markkina-alueelta. Liikenne on kaaottista, tiella kulkee ihmisia, lintuja ja koiria autojen seassa miten sattuu ja torvet soi. Tasta kuvauksesta huolimatta olemme ihastuneet La Paziin. Tunnelma on rento, eika ollenkaan uhkaava edes auringon laskun jalkeen. Sanna on shopaillut taalla urakalla. Brasilian puolella hinnat taas nousee niin taytyy ottaa ilo irti nyt.
Eilen paasimme vihdoin kokemaan kauan odotetun ja pelatyn Death Roadin, maailman vaarallisimmaksi tieksi rankatun tien. Tie alkaa 4700 metrin korkeudesta, mihin pyorailijat kuljetetaan autolla. Koko matkan aikana laskeudutaan 3500 metria, jonka aikana nakyy uskomaton ilmaston muutos vuoriston viimasta tropiikkiin. Nimensa tie on saanut, yllattaen, lukuisista sen vaatimista uhreista. Ensimmainen osuus on kaytossa olevaa asfalttitieta. Toinen osuus on varsinainen Kuoleman tie ja tama osuus onkin paallystamatonta tieta. Osuus suljettiin liikenteelta vuonna 2006 kun uusi tie rakennettiin. Tama ei kuitenkaan esta autoja yha kayttamasta tieta oikotiena. Tie on taynna tiukkoja mutkia ja kapeimmillaan vain 3 metria. Pudotusta tien laidalta on parhaimillaan luvassa sellaiset 500 metria. Pyorailijoita on kuollut noin 10 tassa harrastuksessa, autolijoiden maarasta puhumattakaan! Naita faktoja katsellessa ja muutamia kauhujuttuja kyseiselta tielta lukiessa, ei voi ihmetella, etta vahan jannitti kun lahdettiin liikkeelle!
Lahdettiin matkaan Luna tours nimisen jarjestajan kanssa ja saimmekin todella erityiskohtelua kun ryhmaan ei sille paivalle sattunut kuin me! Varuisteina kunnon maastopyora, full-face kyparat, hanskat ja polvi- ja kyynarsuojat lahdettiin oppaan johtamana asfalttiosuutta alas. Tama osuus oli siis suht helppo ja tarkoituksena on ennen kaikkea oppia tuntemaan ja luottamaan pyoraan. Vastaan ja takaa tulevat rekat ja autot tosin aiheuttivat jannitysta samoin kuin yhtakkia iskenyt tihea sumu. Asfaltilla paasi kuitenkin todella vauhdin huumaan.
Varsinaisen Kuoleman tien alussa alkoi kylla jannittaa ja kovasti. Tie oli todella kivista, hiekkaista, kapeaa ja aika ajoin tiella joutui ajamaan vesiputousten lapi. Ensimmaisella vaikealla osuudella Sanna paasteli menemaan samaa vauhtia kuin asfaltilla ja Matti katseli ihmeissaan, etta oho mites se noin lujaa uskaltaa menna. Taytyy myontaa, etta se oli vahinko. Yliarvioin tien enka saanut enaa kesken hidastettua :D Noin tunti hiekka osuuden alkua on vaarallisinta osuutta. Oli aika villi tunne kun silmakulmasta nakee loputtoman pudotuksen samalla kun yrittaa keskittya tiehen ja suurimpien kivien vaistelyyn. Hauskaksi pyorailyn myos teki, etta pyorailijoiden tulee pyorailla vasenta eli pudotuksen puoleista reuntaa mahdollisen liikenteen takia. Aika hullu fiilis kun rupesi ajattelemaan kuinka kramppi pohkeessa vaaralla hetkella olisi menolippu alas ja melko varmaan hengen lahtoon.
Tiivistettyna reissu oli parhaita tahan mennessa! Aivan mieleton adrenaliini pyrahdys. Matti veteli oppaan kanssa kylla loppuosuuden lujempaa ja mina sain tulla omaa tahtiani takana. Talloinkin autokuskimme ajoi perassa, joten jos olisin mennyt laidan yli niin ainakin tiedettaisiin missa kohdassa :) Kuski toimi myos valokuvaajana. Reissu paattyi Coroicon kaupunkiin uima-altaassa pulikointiin ja buffet-lounaaseen. Lopuksi saatiin viela t-paidat ja cd:lle poltetut kuvat todisteeksi suorituksestamme. Huh mika reissu ja jokaisen euron ja hikipisaran arvoinen!!!!
Eilen paasimme vihdoin kokemaan kauan odotetun ja pelatyn Death Roadin, maailman vaarallisimmaksi tieksi rankatun tien. Tie alkaa 4700 metrin korkeudesta, mihin pyorailijat kuljetetaan autolla. Koko matkan aikana laskeudutaan 3500 metria, jonka aikana nakyy uskomaton ilmaston muutos vuoriston viimasta tropiikkiin. Nimensa tie on saanut, yllattaen, lukuisista sen vaatimista uhreista. Ensimmainen osuus on kaytossa olevaa asfalttitieta. Toinen osuus on varsinainen Kuoleman tie ja tama osuus onkin paallystamatonta tieta. Osuus suljettiin liikenteelta vuonna 2006 kun uusi tie rakennettiin. Tama ei kuitenkaan esta autoja yha kayttamasta tieta oikotiena. Tie on taynna tiukkoja mutkia ja kapeimmillaan vain 3 metria. Pudotusta tien laidalta on parhaimillaan luvassa sellaiset 500 metria. Pyorailijoita on kuollut noin 10 tassa harrastuksessa, autolijoiden maarasta puhumattakaan! Naita faktoja katsellessa ja muutamia kauhujuttuja kyseiselta tielta lukiessa, ei voi ihmetella, etta vahan jannitti kun lahdettiin liikkeelle!
Lahdettiin matkaan Luna tours nimisen jarjestajan kanssa ja saimmekin todella erityiskohtelua kun ryhmaan ei sille paivalle sattunut kuin me! Varuisteina kunnon maastopyora, full-face kyparat, hanskat ja polvi- ja kyynarsuojat lahdettiin oppaan johtamana asfalttiosuutta alas. Tama osuus oli siis suht helppo ja tarkoituksena on ennen kaikkea oppia tuntemaan ja luottamaan pyoraan. Vastaan ja takaa tulevat rekat ja autot tosin aiheuttivat jannitysta samoin kuin yhtakkia iskenyt tihea sumu. Asfaltilla paasi kuitenkin todella vauhdin huumaan.
Varsinaisen Kuoleman tien alussa alkoi kylla jannittaa ja kovasti. Tie oli todella kivista, hiekkaista, kapeaa ja aika ajoin tiella joutui ajamaan vesiputousten lapi. Ensimmaisella vaikealla osuudella Sanna paasteli menemaan samaa vauhtia kuin asfaltilla ja Matti katseli ihmeissaan, etta oho mites se noin lujaa uskaltaa menna. Taytyy myontaa, etta se oli vahinko. Yliarvioin tien enka saanut enaa kesken hidastettua :D Noin tunti hiekka osuuden alkua on vaarallisinta osuutta. Oli aika villi tunne kun silmakulmasta nakee loputtoman pudotuksen samalla kun yrittaa keskittya tiehen ja suurimpien kivien vaistelyyn. Hauskaksi pyorailyn myos teki, etta pyorailijoiden tulee pyorailla vasenta eli pudotuksen puoleista reuntaa mahdollisen liikenteen takia. Aika hullu fiilis kun rupesi ajattelemaan kuinka kramppi pohkeessa vaaralla hetkella olisi menolippu alas ja melko varmaan hengen lahtoon.
Tiivistettyna reissu oli parhaita tahan mennessa! Aivan mieleton adrenaliini pyrahdys. Matti veteli oppaan kanssa kylla loppuosuuden lujempaa ja mina sain tulla omaa tahtiani takana. Talloinkin autokuskimme ajoi perassa, joten jos olisin mennyt laidan yli niin ainakin tiedettaisiin missa kohdassa :) Kuski toimi myos valokuvaajana. Reissu paattyi Coroicon kaupunkiin uima-altaassa pulikointiin ja buffet-lounaaseen. Lopuksi saatiin viela t-paidat ja cd:lle poltetut kuvat todisteeksi suorituksestamme. Huh mika reissu ja jokaisen euron ja hikipisaran arvoinen!!!!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti