Foz do Iguacu ja Rio de Janeiro

Olemme rantautuneet hikiseen, kauniita vartaloita vilisevaan Rio de Janeiroon. Ennen Rioa suuntasimme kuitenkin Foz do Iguacuun mahtavia Iguacun vesiputouksia ihmettelemaan. Bonitosta bussimatka kesti noin 20 tuntia Foziin. Matkaan mahtui kaksi bussin vaihtoa, mutta silti kokonaisuudessaan matka meni suhteellisen kivuttomasti. Brasiliassa bussiliput ovat hirvittavan hintaisia Boliviaan ja Peruun verrattuna, mutta onpahan busseissa ainakin vessat!

Fozin kaupungissa viivyimme kaksi yota. Hostelilla oli jalleen uima-allas, jota ahkerasti kaytimme. Toisena paivana suuntasimme viettamaan paivaa Iguacun kansallispuistossa. Puisto on paitsi kansallispuisto myos UNESCOn maailmanperintokohde. Puistossa on paitsi mahtavat vesiputoukset (jotka ovat osittain Argentiinan puolella) myos lukuisia lintu- ja elainlajeja. Nappasimme siis bussin puiston suuntaan. Vaikka jonoa saapuessa olikin parisataa metria niin paasimme puolessa tunnissa sisalle puistoon ja bussiin kohti vesiputouksia.

Puistossa parveili perhosia kaikissa sateenkaaren vareissa ja liskoja juoksenteli ruohikossa. Jo La Sende Verdessa tutuksi tullut elain, koati, oli vallannut puiston. Koatin poikasia parveili riesaksi asti, varsinkin jaatelonmyyntipisteilla. Ostimme jaatelot helpottamaan kuumuutta ja myyja varoitti meita rapistelemasta papereita, silla koatit tulevat kimppuun. Ja kylla ne tosiaan tulivat. Oltiin varmaan aika huvittava naky juoksemassa koatin poikasia karkuun jatskit kadessa :D

Iguacun vesiputoukset olivat mahtava naky. Tyydyimme katsastamaan putoukset siis vain Brasilian puolelta ajanpuutteen vuoksi seka myos saastosyista Argentiinan puolelle menevan retken ollessa huomattavasti kalliimpi. Vietimme pari tuntia kavellen ja putouksia ihaillen. Putouksia verrataan koossa Victorian putouksiin vaikka eivat kaikin puolin aivan samoihin vesimaariin ylla. Kansallispuiston jalkeen otimme suunnan kohti Aqualandiaa, puiston vieressa olevaa vesipuistoa, jossa vietimmekin seuraavat parisen tuntia. Kaikkiaan mahtava paiva ja aurinkoa riitti. Aurinkoa arvostaa entista enemman kun paluu Suomeen lahestyy.

Fozista nappasimme bussin kohti Rioa, jossa nyt majailemme Ipanema Wave nimisessa hostellissa. Vietamme kokonaisuudessaan 5 yota taalla ja matkaa Ipaneman rannalle on parisen metria. Tavaksi onkin tullut heti aamiaisen jalkeen suunnata rannalle aamu-uinnille. Kuumuus on suorastaan tukahduttavaa paivisin. Hikoilusta ei tule loppua yollakaan. Tanaan mittari on nayttanyt 38 astetta ja auringon laskun jalkeen mittarissa on ollut yleensa vain sellaiset 30 astetta. Emme siis yllattaen ole nailla lampoasteilla suuria urotekoja rantaa kauemmas kyenneet tekemaan. Mutta nyt on lupa maata, lomailla ja nauttia auringosta kun viela voi. Kohta jaa taakse Etela-Amerikan aurinko ja Ipaneman aallot. Haikeat tunnelmat valtaavat valilla mielen kun mieleen muistuu kotiinpaluun laheneva hetki ja paluu arkeen. Kevaalla odottaa kuitenkin kandidaatintutkielma ja muut haasteet, joten kai sita on kotiin palattava.

Reissu on ollut sanoin kuvaamattoman mahtava. Kateen jaa uusia ystavia ja toinen toistaan mahtavampia muistoja. Tili on ehka tyhja mutta mieli kirkas. Kiitos Etela-Amerikka ja kiitos kaikki te, jotka olette reissuamme taalta blogista seurailleet. Sanna ja Matti lattareista kuittaa.

Ensikosketus Brasiliaan

Talla kertaa blogia paivitellaan reissun viimeisesta maasta kasin, brasilialaisesta pikkukaupungista nimelta Bonito. Kolmenkymmenen asteen auringonpaisteessa ajatus Suomen ennatyspakkasista tuntuu viela kaukaiselta mutta kymmenisen paivaa enaa ja niin mekin taas varjotellaan Helsinki-Vantaalla...

Uutta vuotta juhlistettiin La Pazissa Rurrenabaquen viidakoissa tapaamiemme hollantilaisten Maxin ja Saschan kanssa. Seuraan liittyi naiden aikaisemmin reissuillaan tapaamat kaksi englantilaista seka yksi uusiseelantilainen. Nama tulivat vastaanottamaan uutta vuotta suoraan kolmen paivan jaakiipeilyreissulta La Pazin viereisilta, yli kuuteen kilometriin kurottavilta lumihuipuilta. Meininki oli ymmarrettavasti siis alkuillasta ravintolassa hieman vasynytta, ainoastaan 16 tunnin pikkutirsat bussissa vetaneella Sannalla riitti virtaa.

Ravintolaruokailun jalkeen mentiin Maxin ja Sachan hostelliin Adventure Brewiin, jonka kattobaarilta aukesi mahtavat nakymat yli koko laaksoon rakennetun kaupungin. Myos viidakkoretkella mukana ollut James liittyi taalla seuraamme. Hostelli oli aivan tukossa ausseja, ken tietaa miksi Bolivia vetaa niin kasittamattomat maarat porukkaa juuri Australiasta. Saimme hyvat paikat kattoterassilta, josta kasin ihastelimme rakettien pauketta vuoden vaihtuessa. Olimme ostaneet myos oman pussillisen rajahteita. Pahimman paukkeen lakattua laskeuduimme kadulle antamaan oman osamme vuosikymmenen vaihtumisjuhlallisuuksiin. Suomalaiskansallisen perinteisesti isoin skumppapullosta kasin sihtailtu raketti lahtikin ylailmojen sijasta suhisemaan vaakatasossa, ensin jalkakaytavaa pitkin rajahtaakseen lopulta keskelle autotieta. Henkilovahingoilta valtyttiin. Uutta vuosikymmenta jatkettiin Ramjam nimisella klubilla, jossa ei asiakaspaikkoja turhan tarkkaan laskeskeltu. Klubi oli niin taynna bolivian pintaliitokermaa ja reppureissaavaa gringoa, etta vappu Helsingin baareissa tuntuu taman jalkeen Median casino-illalta Kuppalassa. Klubilta mukaan lahti muheva krapula jota paranneltiin seuraavana paivana kaymalla elokuvissa katsomassa katastrofikokkare 2012. Bolivialainen elokuvateatteri ja vahan valia katkeileva kela olivat elamys, tosin euron leffakokemuksesta ei sovi liikoja valittaa.

Vuosikymmenen toisena paivana matka jatkui 18 tunnin bussimatkalla Santa Cruziin, kaupunkiin josta meilla ei ole mitaan hyvaa sanottavaa. Olosuhteet eivat tosin olleet kaupungille suotuisat: saavuimme aamulla keskelle trooppista kaatosadesunnuntaita. Kaikki paikat olivat kiinni ja niista harvoista aukiolevista ravintoloista joita loysimme meille myytiin pelkkaa nyrpeaa eioota. Kokemuksen kruunasi rotansyoman residencialimme kusenhajuinen patja. Ei siis mikaan ihme etta seuraavana aamuna olimme valmiita jonottamaan tunnin saadaksemme liput junaan pois kaupungista, vaikka juna oli siunattu niinkin houkuttelevalla liikanimella kuin el tren de la muerte (kuoleman juna). Nimi tulee onnettomuuksien sijaan ilmeisesti matkustusmukavuudesta, silla jopa Romanian rautatiet kokenut reiliveteraani vapisee kauhusta muistellessaan parinkymmenen tunnin tarisevaa, pomppivaa ja vahan valia pysahtelevaa karsimysmatkaa halki trooppisen rameikon kuumuuden, nihkeyden ja hyttysten.

Saavuimme kuitenkin ehjana perille Quijarroon, Brasilian rajalle. Sielta otimme taksin Corumbaan ja kavimme lapi tahanastisista lepsuista rajanylitysmuodollisuuksista lepsuimmat. Sanotaan etta pariskunnat alkavat ajan kuluessa muistuttaa toisiaan mutta ei mun silti pitais paasta kavelemaan rajan yli Sannan passin kanssa... Brasiliassa immigration office oli yksi luukku bussiasemalla muiden joukossa, epahuomiossa sen saattoi sekoittaa matkoja myyvan bussiyhtion toimistoon. Corumbasta otettiin viela bussi Bonitoon (7h) ja niin oli yksi tuskaisimmasta matkustusrupeamista vahaan aikaan takanapain.

Bonitossa vietettiin kaksi yota. Tama on idyllinen, ymparoivan Pantanal-alueen ja kirkasvetisten jokien viereen kasvanut pieni lomailukaupunki. Brassikouluissa kesalomat pyorivat talla hetkella joten kaupunki on aika tukossa. Kaytiin eilen Aguario Naturalissa, "luonnon akvaariossa" jarjettoman kirkkaassa joessa snorklailemassa. Jokea pitkin kelluminen ja n. 30 eri kalalajin bongailu oli mahtavaa mutta lystia olisi saanut riittaa pidempaankin. Kelluttiin vajaa kilometri myotavirtaan ja kuivalle maalle noustessa jai kova hinku jatkaa sukeltelua.

Noin 1,5 kk kolmannessa maailmassa (peru+bolivia) lomailun jalkeen ollaan oltu ihan huuli pyoreina nousukauttaan elavan Brasilian ja modernin maailman ihmeellisyyksien edessa (vessoissa on vessapaperia, hoo!). Kuten Sanna aikoinaan blogissa povasi, karsitaan myos pienimuotoista shokkia modernin maailman hintojen kanssa. Nain vertailuksi: yhdella Boniton hostellissamme vietetyn yon hinnalla vietettaisiin kokonainen viikko hostellissamme El Carreterossa La Pazissa (14 euroa). Toisaalta El Carreterosta ei loytynyt uima-allasta eika mahtavaa aamiaisbuffettia. Myos vaihtunut kieli aiheuttaa ongelmia Brasiliassa. Kun espanjaksi oli noin suurin piirtein karryilla edes keskustelun aiheesta jos ei muusta ja pystyi asioimaan alkeellisesti, ollaan portugalin papatuksen keskella pihalla kuin lumi-ukot. Portugali kuulostaa jotakuinkin takaperin puhutulta ranskalta. Emmeka osaa ranskaa edes etuperin. Mutta ei hataa! Pikakurssitimme itsemme lonely planetin fraasioppaalla ja kaydaan pian natiivibrasseista. Kaydaan ilmeisesti jo, silla kaikkialla meille yritetaan puhua ahkerasti portugalia vaikka kuinka yritetaan englantia tai espanjaa ja molempien suut ammottaa hammentyneina kysymysmerkkeina.

Tanaan matka jatkuu kohti Iguazun putouksia! Sielta viimeiseen kohteeseen, Rio De Janeiroon. 16. paiva lahteekin sitten lento kohti Pariisia ja Helsinkia.